|
13.10. Killan retkikunta kävi tutustumassa Tallinan Lentosatamaan.
|
|
Lentosatamassa oli paljon nähtävää ja paikanpäällä kuluikin helposti 6 tuntia. Pelkkä opastettu kierros kesti 90 minuuttia ja piti sisällään kierrokset Suur Töll murtajassa sekä Lembit sukellusveneessä.
|
|
24.4. Kilta kävi Turengissa Tumen kylvökonetehtaalla katsastamssa kotimaisen tuotannon laatua.
|
|
"Riihimäen pamaus, ammusvaunun valtava räjähdys, vaikutti ratkaisevasti verenvuodatuksen jäämiseksi vähäiseksi siihen nähden, mikä se olisi voinut olla asemakylän valtauksessa."
|
|
22.4.2018 Killan kunniapuheenjohtajan Ilmo Luhtisen kirjoittaman - Riihimäen Pamaus 22.4.1918 Katsaus paikkakunnan kehitykseen ja silloisiin tapahtumiin - kirjan julkistustilaisuus Reserviläisten kerhohuonella. Kirjaa voi tilata Killan sihteeriltä tai puheenjohtajalta
|
|
23.9.2017 Kiltaveli Rauno Hataran erinomaisesti järjestetty retki Salpalinjalle
|
|
Kiltaveli Erkki Ojanen suunnitteli ja järjesti killalle reissun Woikosken automuseolle 2016
|
|
14.10.2015 JT-killan mukana Niinisalossa JTR:n ammuntoja seuraamassa
|
|
Huhtikuussa 2015 Hätilässä JTR:n vieraina seuraamassa kevään saapumiserän ensimmäisiä kovapanosammuntoja
|
|
Killan hallituksen ryhmäkuva 2014. Istumassa vasemmalta Heikki Piipponen (varapj), Juha Vatsia (pj), Sami Saarinen (siht) ja Roope Sutinen (rahastonhoitaja). Seisomassa vasemmalta Markku Tarkkonen, Erkki Ojanen ja Reijo Lindberg
|
|
Killan valtuuskunta 2014. Istumassa vasemalta Kalevi Kaipainen, Ilmo Luhtinen, Juhani Saarinen (pj) ja Kari Jyrkinen (varapj). Seisomassa Lauri Gisselberg ja Heikki Niemi. Kuvasta puuttuu Kalevi Heimo.
|
|
19.10.2013 Retki Keski-Suomen Ilmailumuseoon Tikkakoskelle
|
|
4.5.2013 Ulkoilupäivä, Tapiolan Majan laavulla ja Hatlammin suon kierto
|
|
la 3.3.2012 Kilta vieraili Panssariprikaatin Simulaattorihallissa
|
|
27.5.2012 Ulkoilupäivä kivikellarinmäki
|
|
25.1.2012 nuotioillassa olleet saivat tutustua uuteen Sisu 8x8 maastokuorma-autoon
|
|
Lauantaina 13.8.2011 tehtiin retki Tallinnan Miehitysmuseoon
|
|
Killan ulkoilupäivänä 7.5.2011 päästiin puheenjohtajan T-55:n kyytiin
|
|
Kevätkokouksen 2011 jälkeen oli JTR:n komentajan everstiluutnantti Ville-Veikko Vuorion esitelmä.
|
|
Talkoopäivänä 3.9.2010 kirjaston muistomerkkitykki sai taas pyörät alleen. Pyöriä kuvassa asentamassa Juha Vatsia ja Heikki Piipponen.
|
|
2009 Killan liikuntapäivää vietettiin Vatsian pihapiirissä tykkijumpan merkeissä
|
|
Killan 45 vuotisjuhlat järjestettiin Riihimäen varuskunnan upseerikerholla 19.4.2009.
|
|
2.6.2008 kiltalaiset tekivät tarkastuskäynnin varuskunnan tykeillä
|
|
Lauantaina 18.9.2006 tehtiin retki IT-museoon Hyrylään
|
|
Killan perinteistä saunailtaa vietettiin Erkylänjärvellä sotaveteraanien majalla 19.7.2006. Tapahtuman yhteydessä pj Olli-Matti Luhtinen luovutti Erkkii Ojaselle (vas) ja Juha Vatsialle 4.6.2006 myönnetyt MPKL:n pronssiset kiltaristit.
|
|
Melkutintä käytiin kiertämässä 17.5.2006.
|
|
Varsin talviset olivat olosuhteet Niinisalon Pohjankankaalla 26.10.2005 killan järjestämällä tutustumiskäynnillä Tykistökoulun ampumaharjoitus 2/05:een. |
|
20.8. Käytiin Tykistömuseolla katsomassa uutta elokuvaa Nietjärven tapahtumista joka oli samalla kolmas ja viimeinen osa Kannaksen suurtaisteluista kertovassa sarjassa. Samassa yhteydessä otettiin kuva kummitykkien välissä. |
|
Jokavuotinen saunaretki suuntautui toista kertaa peräkkäin Erkylään Sotaveteraanien majalle heinäkuun 20. päivä. Herrasmieskilpailun voitti Ilkka Vatsia |
|
Ilmailupäivillä Kuoreveden Hallissa käytiin 12.5.2005 |
|
Juhani Saarinen vastaanotti JTR:n hopeisen mitalin JTR:n perinnepäivänä 18.3.05 |
|
YLEN Pasilan toimintaan tutustuimme 17.3.2005, Uutisvuodon lavasteissa oli siis kunnon miehitys. |
|
Nuotioilta 19.1.2005, saimme todeta NASUn maastokelpoisuuden ihan itse. |
|
Killan hallitus 2005. Uutena hallituksen jäsenenä Reijo Lindberg (istumassa vas.) |
|
Killan hallitus 2004. Istumassa vasemmalta Heikki Niemi, Juhani Saarinen (pj) ja Lauri Gisselberg (rahastonhoitaja). Seisomassa vasemmalta Juha Vatsia, Olli-Matti Luhtinen (siht), Sami Saarinen ja Heikki Piipponen (varapj). |
|
Puurojuhlaa vietettiin Ison Sotilaskodin yläsalissa 8.12. |
|
Killan syyskokousta Riihimäen varuskunnan Ison Sotilaskodin yläsalissa 17.11.2004 juhlisti prikenr Jouko Alasjärven esitelmä tykistöstä maavoimien muuttuvassa toimintakentässä.
|
|
Syyskokousesitelmän kuulijoita
|
|
Riihimäen Seurakunnan leirikeskuksessa Hirvijärvellä 16.9. järjestetyn hengellisen illan isäntänä toimi kiltamme jäsen, pastori Timo Korpinen.
|
|
Hengellisen illan ohjelmassa oli mm. Ilmo Luhtisen runonlausunnasta ja Erkki Ojasen viulu- ja pianomusiikista koostunut "performanssi".
|
|
Viestirykmentin harjoitusalueelle Vääriä-järven rannalle Lopen Räyskälään 21.7.2004 suuntatuneen saunaretken ohjelmassa oli mm. yhteislaulua Erkki Ojasen säestämänä.
|
|
Saunaretken yhteydessä luovutettiin Kari Jyrkiselle puolustusministerin 4.6. myöntämä Kilta-ansiomitali nro 1048.
|
|
Killan 40-vuotisjuhlaa vietettiin Ravintola Allinnassa Riihimäellä 3.4.2004. Onnitteluja vastaanottamassa varapuhenjohtaja Heikki Piipponen ja puheenjohtaja Juhani Saarinen. Onnitteluvuorossa Jääkäritykistön Killan puheenjohtaja Antero Rättö. Vuoroaan odottamassa Suomen Tykistömuseon johtaja Teuvo Mahrberg.
|
|
40-vuotisjuhla: Juhlapuheen piti kenraalimajuri Asko Sivula.
|
|
40-vuotisjuhla: Juhlayleisöä.
|
|
40-vuotisjuhla: Juhlayleisöä.
|
|
40-vuotisjuhla: Riihimäen varuskunnan tervehdyksen toi Viestirykmentin komentaja eversti Tapio Forselius.
|
|
40-vuotisjuhla: Ansioituneita jäseniä palkittiin mm. tykkimiesmitaleilla, joita tässä luovuttamassa valtuuskunnan puheenjohtaja Ilmo Luhtinen sekä killan puheenjohtaja Juhani Saarinen. Olli-Matti Luhtinen on jo mitalinsa saanut, vuorossa Kalevi Heimo ja vuoroaan odottamassa Juhani Isokallio
|
|
Herrasmieskilpailu käynnissä killan saunaretken yhteydessä Riihimäen sotaveteraanien majalla Erkylänjärvellä 24.7.2003
|
|
Killan kummitykkejä kunnostettiin Tykistömuseolla 8.7.2003.
|
|
|
|
Takatalvi yllätti kenttätykistön kesäleirin (ensimmäistä kertaa uudessa ajankohdassaan) 30.5.1999
|
|
Ammuntoja seurattiin Rovajärvellä 29.5.1999.
|
|
Kilta kunnostutti Riihimäen keskustassa olevan muistomerkkitykin vuonna 1997
|
|
Tykistömuseon siirtotalkoisiin Hämeenlinnaan osallistuttiin myös vuonna 1997
|
|
Killan lippu saapumassa 25-vuotisjuhlaan 9.4.1989
|
|
Killan uuden lipun naulaus käynnissä 25-vuotisjuhlan yhteydessä 9.4.1989
|
|
Kunnianosoitus Riihimäen sankarihaudoilla killan 25-vuotisjuhlan yhteydessä 9.4.1989
|